Lumileikkejä ja notskimakkaraa Rauman Lähdepellolla

Vaikka lumen tulo on tänä talvena välillä aiheuttanut harmaita hiuksia, on siitä ollut sitäkin enemmän riemua. Hiihtämään ja pulkkailemaan on päässyt melkeinpä missä vain. Olemme alkutalven puhelleet kaveriperheen kanssa metsään menosta ja saimme lopulta myös päivän lyötyä lukkoon. Totesimme kuitenkin puolimetristen kinosten olevan turhan haastavia kaksi- ja kolmevuotiaille neitosille, jotka auttamatta uppoaisivat lumimassaan toppahaalareineen kuin kaksi Michelin-ukkoa.

Pitihän sitä aikuistenkin koittaa. Kuva: IL

Tästä syystä päätimme siirtää metsäilyä keväämmälle ja suuntasimme sen sijaan Raumalaisenkin pulkkamäkiäänestyksesssä toiseksi eniten ääniä keränneen Lähdepellon pulkkamäkeen. Täytyy sanoa näin melko suppeankin pulkkamäkikokemuksen perusteella, että mäestä löytyi sopivasti jyrkkyyttä ja pituutta isommillekin laskijoille. Pienemmät hurjapäät voivat halutessaan hypätä pulkan tai liukurin kyytiin jo puolesta välistä mäkeä. Ja kyllä vain, pulkkamäessäkin voi hien saada pintaan!

img_20190208_0947321160793213130076368.jpg

Pulkkamäen vierestä löytyy myös tulentekopaikka, jota hyödynsimme pienellä retkellämme. Nuotiopaikan viereen on tuotu säilytyslaatikkoon puita, jotka ovat ilmeisesti kaikkien vapaasti käytettävissä. Samoin paistoritilät nuotiopaikalla on. Me toimme kuitenkin varmuuden vuoksi omat puut, sillä keli oli kostea, eikä lukuisten nuotioloitsujen ja sytytysyritysten yhdistelmä sopinut oikein yhteen nälkäisten pikkuneitien kanssa.

img_20190208_1023346443482310622405269.jpg

Olimme varautuneet myös omien istuinsuojien, teleskooppimakkaratikkujen ja termospullojen kanssa, jotta hätä ei pääsisi yllättämään ”luonnon armoilla”.

Aamupäivän jälkeen punaiset posket ja iloiset ilmeet todistivat, että lähiretkeily on välillä ihan huippua.

Kuvat ovat omiani, ellen toisin mainitse. Ethän kopioi niitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s