Korona toi meidät lähemmäs luontoa – lähimetsätkin voivat yllättää

Keväällä 2020 tapahtui jotain, mikä pysäytti koko maapallon. Koronaepidemia on ollut jotain sellaista, mitä kukaan ei olisi osannut kuvitellakaan vielä muutamia kuukausia sitten. Oikeastaan sitä ei olisi osannut kuvitella vielä maaliskuun alussakaan, miten elämämme tulee totaalisesti muuttumaan muutamassa viikossa. Korona on tuonut mukanaan paljon murhetta ja pelkoa: se on tuonut monelle (kuten itsellenikin) epävarmuuden toimeentulosta ja huolta läheisten terveydestä.

Jotain hyvääkin se on tuonut. Kun kaikki muu pysähtyy, harrastukset loppuvat ja paikat sulkevat ovensa, luonto on edelleen auki. Monet ovatkin etsineet rauhaa juuri luonnosta, tokikin aivan tungokseen asti. Suosituimpien kansallispuistojen ja luontopolkujen laavuilla ei voi turvaväleistä puhua, vaan kylki kyljessä paistetaan makkaraa ja syödään eväsleipiä. Eri tahot ovatkin kehottaneet etsiytymään väljemmille vesille ja välttämään suosituimpia kohteita.

Itselleni luonto on ollut varsinkin nyt yksi suurimmista energianantajista. Sinne on ollut helpottavaa lähteä juoksemaan yksin tai sitten kävelemään kahdestaan tytön kanssa, välillä koko perheen voiminkin. Viime aikoina retkemme ovat suuntautuneet yhä enemmän lähimetsiin. Evästaukopaikat valikoituvat sieltä, missä on aurinkoisimmat kivet tai kalliot ja mihin pienen tytön jalat jaksavat hyvin kipitellä. On ollut yksi onni, että epidemia osui keskelle kevättä ja heräävää luontoa. Sen ahdistusta on jaksanut aivan eri tavalla valon lisääntyessä ja uuden heräilyä seuratessa.

img_20200406_1331138713460225048425501.jpgimg_20200322_1559018080537970354816672.jpgimg_20200406_1311317659284986862288432.jpgimg_20200406_1354302994163501215345364.jpgimg_20200417_1013038658960515257109997.jpg

Yksi Pikku H:n lempipuuhaa viime viikkoina on ollut seurata, kuinka lähialueen muurahaispesissä kuhina on lisääntynyt auringon lämmön kanssa kilpaa. Olemme seurailleet ohi lepattavia perhosia, kuunnelleet lintujen ääniä ja pitäneet kirjaa maasta puskeneista kukkasista. Neiti on esittänytkin jo lukuisia luontokysymyksiä (kuten miksi perhosilla on kiire tai miksi muurahaisilla ei ole kenkiä?), joihin äidillä ei aina tahdo olla vastauksia. Kysymykset on onneksi voinut siirtää suoraan biologi-kummisedälle.

img_20200406_1440041561036103951398149.jpg

img_20200417_103214797219274612424833.jpg

Ongittuania lukemattomat kerrat lähialueen ojissa puunoksilla ja seurailtuani kimalaisten taivalta pikkutytön kanssa täytyy sanoa, etten ole luontoa seurannut oikeasti näin läheltä viimeksi kuin lapsena. Pysähtyen, kuunnellen ja hengittäen. Jotain hyvää tämä on siis tuonut.

img_20200409_094549_1837930772724373332.jpgimg_20200330_102042948153825392359591.jpg

 

Kuvat ovat omiani, ellen toisin mainitse. Ethän kopioi niitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s